sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Vanha olohuone

Blogi päivittyy vähän jäljessä, sillä remppaviikonloppuja on plakkarissa jo kolme. Eilisen ja tämän päivän aikana äiti ja minä olemme upottaneet telan/siveltimen lukemattomia kertoja valkoiseen maaliämpäriin, mutta se on kannattanut. Ero on huima alla oleviin ennen-kuviin verrattuna.
 



Ihastuin heti ensimmäisessä näytössä näihin lasisiin parioviin. Taustalta pilkottava makuuhuoneen päätyseinän tapetti ei herättänyt yhtä lämpimiä tunteita.






























Olohuoneesta on käynti parvekkeelle, jota varjostavat mukavasti kadun varrella kasvavat puut. Niiden vihreitä lehtiä voi ihastella asunnon jokaisesta ikkunasta.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Suunnitelma

Laitan tännekin vielä näytille vanhan ja uuden keittiön summittaiset pohjapiirrokset.

Vanha pohja

Uusi pohja

Uusi keittiö on entistä avarampi. Suunnitelmassa on panostettu myös toimivuuteen tilan (tai sen puutteen) määrittämissä rajoissa. Liesi ja vesipiste säilyvät kutakuinkin paikoillaan, mutta työtasoa ja säilytystilaa tulee lisää.

Seinustalla, jossa liesi ja vesipiste sijaitsevat, on tilaa ei enempää eikä vähempää kuin 174 cm, josta vesijohtojen koteloinnit haukkaavat vielä 4 cm. Millimetripeliksi menee, kun nämä kaikki yritetään siihen sovittaa (vasemmalta oikealle)

alas:

  • maustekaappi (15 cm)
  • induktioliesi (50 cm)
  • allaskaappi + jätevaunu (60 cm)
  • astianpesukone (45 cm)

ylös:

  • liesituuletin (50 cm)
  • kuivauskaappi (50 cm)
  • yläkaappi (50 cm).

Purkamalla vanha siivouskomero ja sen viereinen väliseinä saatiin hyvä paikka pienelle työtasolle, johon voi laittaa kätevästi vaikka kahvinkeittimen. Alas tulee 3+1-laatikosto (60 cm) ja ylös korkea seinäkaappi (60 cm).

Jääkaappipakastin sijoittuu uudessa pohjassa heti sisäänkäynnin lähelle. Sen viereen asennetaan

alas:

  • 1+2-laatikosto (80 cm)
  • alakaappi (50 cm)

ylös:

  • kaksi 45 cm matalaa yläsaranallista lasiovellista kaappia (á 60 cm).

Se on siinä! Kalusteetkin on jo tilattu.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Vanha keittiö


 Onhan se omalla tavallaan sympaattinen.



 Mutta toimivuudella tämä kyökki ei pääse repostelemaan.















































 Tuomio: Puretaan kaikki, mikä irti lähtee.